26.2.2009

Oikeudenmukaisuus ja leikkaukset

Teologian tohtori Terho Pursiainen kiteytti eilen YLE Suomen lähetyksessä käytännönläheisesti mitä on oikeudenmukaisuus. Oikedenmukaisuuden ydin on hänen mukaansa siinä, kohtelevatko olosuhteet ja tilanteet oikeudenmukaisesti niitä, jotka ovat kulloinkin heikoimmassa asemassa. Esimerkiksi kuntatalouden leikkauksista hän sanoo, että ne voivat olla oikeudenmukaisia, vaikka kohdistuisivat tärkeisiin ja tarpeellisiin palveluihin, mikäli niillä estetään kuntatalouden romahtaminen. Oikeudenmukaisuuden aikajänne on siis pitkä, eikä oikeudenmukaisuutta voi tarkastella pelkästään toimenpiteen välittömillä seurauksilla.

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen Tytti Solantaus kirjoittaa aamun Hesarissa ja kehottaa painokkaasta taantuman paineissa huolehtimaan paitsi talouselämän toimitojen säilymisestä, myös kasvavien lasten terveen kasvun ja kehityksen edellytyksistä. Nämä molemmat ovat tärkeää pääomaa, joilla rakennamme siltaa huonojen aikojen yli.

Tänää luen rehtori Martti Hellströmin blogista, että koti-Espoossa tulevat koulutoimen leikkaukset merkitsevät palvelutason laskua: ne suunnataan tukiopetukseen, kerhoihin ja jakotunteihin.

Voidaanko tosiaan puhua palvelutasosta, kun leikkaukset kohdistuvat juuri niihin toimintoihin, joiden on tarkoitus pitää reunalla kiikkuvat lapset mukana? Onko tämä todellakin oikeudenmukainen ratkaisu? Onko kaikki muut keinot käytetty ja jokainen mahdollinen säätöjohde jo tutkittu? Millä huolehditaan leikkausten jälkeen putomisvaarassa olevista lapsista? Kurjassa jamassa olevan oppilashuollon avullako?

Osaan esittää vain näitä kysymysiä. Vastauksia minulla ei ikävä kyllä ole. Toivottavasti valitsemamme edustajat valtuustossa osaavat vastata niihin ennen kuin painavat äänestysnappia.

Kirjaili
Susanna
pj. KoKoEspoo ry

Ei kommentteja: