Turvallisen iltapäivän kokeiluhanke, eli TIP on meneillään Lippajärveläisessä Auroran koulussa nyt toista vuotta. TIP-hankkeen idea on, että kaikille alakoulun oppilaille tarjotaan turvallista ja virikkeellistä iltapäivätoimintaa koulun tiloissa. TIPin puitteissa lapset saavat välipalan, osallistuvat valintansa mukaan ohjattuun tai vapaaseen toimintaan ja käyvät kerhoissa. Jotkut lapset käyvät kotona syömässä ja tulevat sitten kerhoihin. TIPiin osallistuu noin kolmannes koulun lapsista, kerhotoimintaan vielä useampi.
Koulupäivän päättyessä lapset siirtyvät Kotipesään, jossa TIP-ohjaajat ottavat heidät vastaan. Lapset jakaantuvat oman valintansa mukaan eri pajoihin, joissa ulkoillaan, liikutaan, askarrellaan, leikitään tai vain levätään. Levolle ja hiljaisille puuhille on pyhitetty oma paikkansa, Rauhala, josta onkin tullut monelle lapselle tärkeä hektisen koulupäivän jälkeen.
Välipalan jälkeen on TIPissa kerhojen vuoro. Kerhoja on toiminnan puitteissa parikymmentä, osa maksuttomia ja osa maksullisia. Esimerkiksi bändi-, teatteri- ja monet liikuntakerhot ovat maksuttomia. Maksullisia ovat esimerkiksi Espoon kuvataidekoulun järjestämä kuviskerho, englanninkerho tai karatekerho.
Iltapäivähoito TIPissä on edullista. 1 - 2 luokkalaisten hoito maksaa 60 euroa ja vanhempien lasten 20 euroa kuussa. Kun maksuun voi tarvittaessa saada alennusta, ei yksikään lapsi toivottavasti jää toiminnan ulkopuolelle sen hinnan takia.
Mikä TIPissä on hienoa? Omat 8- ja 10-vuotiaat poikani osallistuvat TIP-toimintaan neljänä päivänä viikossa. On mielettömän hienoa, että äitinä tiedän lasten olevan tallessa ja mukana kivassa toiminnassa. Molemmat osallistuvat kerhoihin, mikä vapauttaa iltoja uuvuttavilta harrastuskuskauksilta.
TIP on myös elävä inkluusio-laboratorio. Mikä sitten on inkluusio? Inkluusiolla tarkoitan tässä sitä, että oma kehitysvammainen neljäsluokkalaiseni on täysillä mukana TIPissä vammastaan huolimatta. Avustajapalvelut pelaavat. Toiminta sopii siis kaikenlaisille lapsille!
Toivotaan, ettei TIP jää kokeiluksi, vaan toiminta leviää muihinkin espoolaisiin kouluihin. Lasten turvallinen iltapäivä on mieletön edistysaskel huolenpitovajeesta kärsivään maailmaamme. Uusi opetuslautakunta on tässä ratkaisevassa asemassa.
Kirjoitti
Susanna Lehti
31.10.2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti